Vinjetti Menu
 
     
 

Vuoden agilityländeri -kisan säännöt (1.1.2007 alkaen)

1. Kilpailuaika on kalenterivuosi.
2. Osallistumisoikeus on Suomen Kromfohrländer ry:n jäsenillä (varsinainen jäsen, perhejäsen, ainaisjäsen ja kunniajäsen) .
3. Jäsen osallistuu kisaan lähettämällä yhdistyksen agilityvastaavalle kopion kilpailukirjasta ja yhteenvedon kisoista, jotka hän haluaa otettavan kisaan mukaan palkitsemisvuotta seuraavan vuoden tammikuun 31. päivään mennessä. Jäsenen voittaessa Agilityn Maailmanmestaruuden yksilökisassa tapahtuu osallistuminen kisaan automaattisesti.
Esim. Vuoden Agilityländeri 2007:
vuoden 2007 tulokset agilityvastaavalle 31.1.2008 mennessä.
4. Vuoden Agilityländerin valinnan vahvistaa Suomen Kromfohrländer ry:n hallitus.
5. Kilpailussa huomioidaan virallisten kisojen yksilösuoritukset, poikkeuksena PM- ja MM -kilpailut, joiden kohdalla huomioidaan myös joukkueessa tehdyt suoritukset.
6. Kilpailun laskennassa otetaan huomioon 10 (kymmenen) parasta nollatulosta, kuitenkin vähintään 5 (viisi) osallistumista. (Paras mahdollinen nollatulos syntyy sijoittumalla virheettömällä suorituksella ensimmäiseksi.)
7. Yksilösuorituksista jaetaan sijoituspisteitä kuten myös erikseen määritellyistä joukkuesuorituksista. 1-luokissa jaetaan myös hyväksytyistä radoista ns. kannatuspiste / kilpailu (1p/kilp.). Jäsenen todistettava tulos (kopio tulosluettelosta).
8. Seuraavista arvokisoista jaetaan ns. pääsypisteitä niille koirille, jotka ovat osal-listuneet itse kisaan. Näitä kisoja ovat MM-karsinta, SM, PM ja MM (ei kuitenkaan joukkue SM).
9. Piirinmestaruuskisoissa, Nuorten SM-kisoissa, MM-karsinnoissa sekä SM-, PM- ja MM -kisoissa pisteitä jaetaan ratojen yhteenlasketusta loppusijoituksesta. Piirinmestaruuskisojen radat voivat olla mukana lisäksi myös 10 parhaan nollatuloksen joukossa silloin kun ne ovat virallisia ratoja. Sama pätee myös nuorten SM-kisan perusrataan.
10. Piirinmestaruuskisojen, Nuorten SM-kisojen, MM-karsintojen, SM, PM, FCI:n alaisen avoimen EM-kisan ja FCI:n alaisen MM -kisojen pisteet huomioidaan 10 (kymmenen) laskentaan otetun kisatuloksen lisäksi.
11. Jos MM-karsinta ja SM-kisat kisataan samassa kisassa, jaetaan niistä vain yhdet pisteet. Jos ne kisataan samassa paikassa, mutta täysin omina ratoinaan jaetaan niistä kummastakin omat pisteet.
12. Lisäpisteitä jaetaan vain Suomen Kennelliiton ja/tai Suomen Agilityliiton alaisista virallisista SM kisoista, ei siis ns. avoSM-kisoista.
13. Kalenterivuoden aikana yksilökisassa Maailmanmestaruuden voittanut kromfohrländer valitaan aina Vuoden Agilityländeriksi. Jos Maailmanmestaruus voitetaan sekä medi- että maxiluokissa samana vuotena, valitaan ko. vuotena 2 (kaksi) Vuoden Agilityländeriä.
14. Kisan voittaja saa haltuunsa kiertopalkinnon. Jos Vuoden Agilityländerikisan voittajia on kaksi (= 2 maailmanmestaruutta) voittajat sopivat keskenään palkinnon hallussapidosta.
15. Kiertopalkinto jää kolmen kiinnityksen jälkeen koiran omistajalle omaksi.
16. Palkinto luovutetaan kevätkokouksessa. Palkinnon saaja/saajat kaiverruttaa/kaiverruttavat nimensä pokaaliin.
17. Palkintoa ei jaeta erikseen midi- ja maxi -luokissa, vaan midi- ja maxiländerit kisaavat samassa kisassa Vuoden Agilityländerin tittelistä.

 

Pistelasku

1-luokka
Tulospisteet  
0 - 0.99 10
   
Sijoituspisteet  
1. 10
2. 6
3. 4

1-luokan koirakot saavat 1 (yhden) kannatuspisteen/kilpailu (ei kuitenkaan hylätyistä radoista).

2-luokka
Tulospisteet  
0 - 0.99 10
   
Sijoituspisteet  
1. 10
2. 6
3. 4


3-luokka
Tulospisteet  
0 - 0.99 10
   
Sijoituspisteet  
1. 15
2. 12
3. 10
4. 8
5. 6
6. 5
7. 4
8. 3
9. 2
10. 1

 

Lisäpisteet arvokisoista

Piirinmestaruuskisat
Sijoituspisteet  
1. 10
2. 7
3. 4

SM-kisat
Sijoituspisteet  
1. 20
2. 15
3. 10
4. 7
5. 6
6. 5
7. 4
8. 3
9. 2
10. 1

Osallistuminen yksilö SM-kisaan 5 pistettä.

Nuorten SM
Sijoituspisteet  
1. 10
2. 8
3. 5

MM-karsinta
Sijoituspisteet  
1. 20
2. 15
3. 10
4. 7
5. 6
6. 5
7. 4
8. 3
9. 2
10. 1

Osallistuminen 5 pistettä.

PM-kisat
Sijoituspisteet  
1. 30
2. 20
3. 15
4. 12
5. 10
6. 8
7. 6
8. 4
9. 2
10. 1

Osallistuminen 10 pistettä.

Joukkue PM
Sijoituspisteet  
1. 10
2. 8
3. 5

Avoimet Euroopan Mestaruuskisat (FCI:n alainen)
Sijoituspisteet  
1. 30
2. 20
3. 15
4. 12
5. 10
6. 8
7. 6
8. 4
9. 2
10. 1

MM-kisat
Sijoituspisteet  
1. Vuoden agilityländeri
2. 50
3. 40
4. 35
5. 30
6. 25
7. 20
8. 15
9. 10
10. 5

Osallistuminen 20 pistettä.

Joukkue MM
Sijoituspisteet  
1. 20
2. 15
3. 10

» Vuoden kromfohrländer-kilpailun säännöt (.pdf)
» Vuoden tokoländeri-kilpailun säännöt

     
 
 
 
Etusivu Yhdistys Lšnderi Galleria Pentuja Kasvattajia Harrasta Linkit Foorumi