Agility

Länderin mainetta myös agilitykoirana maailmalla ovat erityisesti kasvattaneet Kaisa Eskola ja Penni (Lurvendhalis Deanora), mm. maailman mestaruus 2002 midi-luokassa, ja Åsa Rancken ja Mymlan (Krumme Furche Rose d'Amour), mm. Pohjoismaiden mestaruus 2004 midi-luokassa. 

» Vuoden Kromfohrländer -kilpailun säännöt ja palkitut koirat, koirakot ja harrastajat löydät täältä.

Mitä agility on?

Agility on Englannissa 1970 -luvulla kehitetty koiraurheilulaji, jolla on kymmeniä tuhansia harrastajia ympäri maailmaa. Suomessakin harrastajia on useita tuhansia, ja kisastarttien määrä on pysytellyt viime vuosina noin 35 000:ssa.
Agilityssa kilpaillaan kolmessa säkäluokassa, joista ländereitä näkee mideissä (35-43 cm) sekä maxeissa (yli 43 cm). Agilityssa kilpaillaan hiekka-, nurmi-, tai mattopintaisella kentällä, jossa suoritetaan erilaisia esteitä. Agilityssa ainoastaan koira suorittaa esteet, ohjaajan tehtävänä on viestittää sille radan kulkua vartalo-ohjauksen ja äänen avulla.

Agilityesteet

Agilityradan peruseste on hyppyeste, jota kisaradoilla on eniten mitä erilaisemmissa muodostelmissa. Hypyn variaatioita ovat myös muuri, rengas sekä pituuseste. Putkessa ja pussissa koira joutuu suorittamaan esteen näkemättä ohjaajaa esteen aikana. Pujotteluesteessä on 12 keppiä, jotka koira pujottelee läpi. Lisäksi agilityyn kuuluvat kontaktiesteet puomi, A-este sekä keinu, joilla oikeassa suorituksessa koira osuu yhdellä tassullaan merkittyyn kontaktipintaan. Pöydälle koiran on pysähdyttävä viideksi sekunniksi kesken radan.

Kromfohrländer agilitykoirana

Kromfohrländer sopii agilityharrastukseen hyvin, koska se on ruumiinrakenteeltaan solakka ja hyppää kevyesti. Moni tunteekin länderin "pompun" omistajan kasvojen korkeudelle saakka! Länderin valtteina ovat myös nopeat, vähän tilaa vievät käännökset sekä hyvä oppimiskyky. Länderin herkkyys, joka parhaimmillaan tulee esiin kuin ajatuksenomaisina käännöksinä ja salamannopeana reagointina ohjaajan pieniinkin eleisiin, voi olla myös harrastuksen kompastuskohta. Varsinkin uroksissa on persoonia, jotka agilityssa kuumentuessaan roikkuvat hihassa tai alkavat komentaa omistajaansa kisaradalla. Tässä on kyse paitsi lajin kiihdyttävyydestä, myös koiran ja ihmisen välisestä suhteesta. Jotkut länderit ovat niin itsetietoisia, että tekevät rataa "omaan tahtiinsa" ohjaajan hoputuksesta huolimatta, näitä kuitenkin on vähemmän. On yksilöllistä, millaisia harjoitusmääriä koirat kestävät. Joku ei lopettaisi koskaan, toiset suorituksen alkavat kärsiä toistoista. Motivaatiokeinoja on yhtä monta kuin on koiria. Ländereillä on taistelutahtoa (jos niillä on viitseliäisyyttä leikkiä omistajan kanssa), ja moni syttyy pallosta tai vinkulelusta. Joku toimii vain makkaralla, kolmas käy kiinni isännän lippalakkiin. On siis aika vaikea kuvailla tyypillistä "agilityländeriä", jos sellaista onkaan.

Suomessa on 30-40 kromfohrländeriä, jotka kilpailivat vuonna 2002 ja uusia tulokkaita on paljon. Moni agilityratojen ländereistä onkin menestynyt lajissa hyvin, ja länderin suosio onkin kasvanut koiraväen keskuudessa sen agilityominaisuuksien ansioista. Kirkkain länderisaavutus on ollut Kaisa Eskolan ja "Pennin" maailmanmestaruus Saksassa vuonna 2002. Vaikka rotu ilmiselvästi soveltuu hyvin agilityyn ja usein intoakin on riittämiin, on tärkeää kuitenkin antaa pennun kehittyä luustoltaan riittävästi ennen oikean harjoittelun aloittamista. Kromfohrländeriä ei pitäisi myöskään hankkia menestyksenkiilto silmissä. Koira on ennen kaikkea perheenjäsen ja kaveri, jonka kanssa arkea jaetaan. Kaikista ei tule huippuja, vaikka kapasiteettia maailman huipulle rotuominaisuuksien perusteella olisikin.

Miten alkuun?

Agilityn pariin pääsee parhaiten paikallisen koirayhdistyksen alkeiskurssilla, jossa opetetaan esteiden oikeat suoritustavat. Edellytyksenä alkeiskurssille on yleensä koiran perushallinta ts. että se pysyy omistajansa komennossa myös vapaana ollessaan. Uusia innokkaita alkeiskursseille on paljon, eivätkä kaikki seurat pysty kouluttamaan jokaista lajin pariin haluavaa. Parin kehittyessä harjoittelu etenee helpoista ohjauskuvioista aina monimutkaisempiin yhdistelmiin. Kun koira ja ohjaaja osaavat riittävästi asioita, he voivat aloittaa kilpailemisen lajissa.

Agilityaiheista kirjallisuutta:
Gumpler & Husso: Agility ABC, Multiprint, Oulu 2002.
Vilander & Nykänen: Agility - alkeista huipulle. Onnenmyyrät oy, Jyväskylä 2003.
Lisätietoa agilitysta Internetistä sekä koirayhdistysten kotisivuilta.

Marjukka Puustinen